Veikkaus sulkee Kasino Tampereen ja väki vähenee

Veikkaus sulkee Kasino Tampereen

Veikkaukselle rahapeliuudistus merkitsee melkoista myllerrystä ja muutosta, kuten olemme jo aiemmin kertoneen. Tilanne vaatii sopeutumista, sillä tilanne vaatii muutosta. Se joutuu leikkaamaan noin neljäsosan työvoimastaan sekä sen lisäksi toiminnot jaetaan kolmeen erillisen yksikköön.

Kasino Tampere

Yksi suurimmista muutoksista on se, että Casino Tampere suljetaan jo 9. joulukuuta. Moni meistä varmasti muistaa, että se on avattu alle kaksi vuotta sitten. Kasinon lisäksi Veikkaus sulkee myös 19 pelihallia 22. joulukuuta.

Käytännössä nämä muutokset tarkoittavat sitä, että työpaikkojen menettämisen lisäsi 110-150 työntekijän työehtoihin tulee varsin merkittäviä muutoksia. Myönnettävä onkin, että se on aika karua luettavaa.

Veikkaus jakautuu kolmeen yksikköön

Jatkossa Veikkauksella on kolme yksikköä, joita johtavat varatoimitusjohtajat. Näitä yksikköjä ovat kotimaan sattuma-, peliautomaatti- ja pelihallipelit, kotimaan online-kasino ja vedonlyönti toiminnot sekä kansainvälinen liiketoiminta.

Tämä on mielenkiintoinen uudistus, sillä vuonna 2017 juuri nämä kolme toimintoa yhdistettiin yhdeksi vedonlyöntibrändiksi. Kyse oli silloin Veikkauksen, peliautomaattiyhdistyksen sekä Fintoton yhdistyminen.

Henkilömuutokset pelättyä helpommat

Vaikka henkilöstömuutokset ovat aina vaikea asia, niin ne eivät kuitenkaan ole niin vakavia kuin aiemmin oli arveltu. Ensimmäisissä suunnitelmissa varoiteltiin 240 työpaikan lakkauttamisesta sekä muutoksia 195 työntekijälle.

Uudelleenjärjestelyt ovat nyt ohi ja pienemmät loppuluvut saatiin vahvistettua, kun rakentavaa vuoropuhelua oli käyty henkilöstön edustajien kanssa. Toiminta muuttuu varsin paljon ja siihen on sopeuduttava.

Viimeisimmät uutiset

Kuukauden tulokas
Pelikioski logo
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia
Suosituimmat kasinot
taikawin -logo
Taikawin
Lumo Casino logo
Lumo Casino
chipz casino -logo
Chipz