Suomen markkinat avautumassa eli ollaanko aikataulussa

Emilia Korhonen Kirjoittanut: Päivitetty: 5.12.2025
Suomen markkinat avautumassa eli ollaanko aikataulussa

Mielenkiintoinen odotuksen vuosi on jo edennyt liki marraskuun puoltaväliä ja kasinoalan väli odottaa kuumeisesti sitä, milloin eduskunta hyväksyy lakipaketin. Se ei edes vielä ole siirtynyt eduskunnan käsittelyyn ja vuosi vaihtuu vajaan kahden kuukauden päästä. Tosin itse laki astuu voimaan vasta vuoden 2027 alussa ja silloin ensimmäinen tuore online casino voi aloittaa toimintansa.

Yksityiskohdat ovat edelleen keskustelussa

Jo aiemmin keväällä epäiltiin sitä, että ehtiikö lakipaketti eduskunnan käsittelyyn ennen kesälomia ja vedonlyönti sen osalta ei olisi ainakaan tuottanut tulosta. Kukaan alan ammattilainen ei uskonut siihen. Sen sijaan eduskunnan loma päättyi jo aikoja sitten ja vielä odotetaan.

Saamamme tiedon mukaan edelleen keskustelun alla ovat yksityiskohdat, jotka liittyvät markkinointiin sekä tekniseen sääntelyyn. Markkinoinnin terminologiaa selvitetään edelleen ja pyritään ratkaisemaan dilemma, mitä tarkoittaa maltillinen markkinointi. Suuri kysymysmerkki on edelleen affiliate -markkinointi ja se, tehdäänkö lakiin vielä muutoksia ja millaisia.

Avautuvatko markkinat 1.1.2027?

Tämä on edelleen hyvä kysymys ja sitä ei mielellään muuteta. Päätöksenteko näyttää joka tapauksessa viivästyvän vähän. Miten se puolestaan vaikuttaa lupahakemusten jättämiseen? Päätöksenteon ja markkinoiden avautumisen väliin jää vuosi ja sen pitäisi riittää siihen, että lupahakemuksia ehditään sujuvasti käsitellä.

Täysin kysymysmerkki on se, miten paljon aikaa menee, että lupa pyörähtää koneistossa läpi. Toinen kysymysmerkki on kuitenkin vielä vähän isompi eli meneekö lakipaketti eduskunnassa koskaan läpi ja pääseekö Suomi eroon monopolista. Tämän seuraamista me jatkamme edelleen.

  • Emilia Korhonen

    Kirjoittanut:

    Emilia on kirjoittanut viimeiset 5 vuotta kasinoartikkeleita. Vapaa-ajallaan hän viihtyy myös kasinopelien parissa ja kerää itselleen kaiken mahdollisen tiedon, jota kasinopeleistä saa.

Viimeisimmät uutiset

Joulutarjoukset

joulupukki

Joulun tarjoukset ovat nyt saatavilla. Katso parhaat kampanjat joulusivulta.

Suosituimmat kasinot
Speedz Casino logo
Speedz
hurmio casinon logo
Hurmio
Ruhtinas casino logo
Ruhtinas