Finnplay on Pohjoismaissa rahapelialustan teknologinen kehittäjä. Se tarjoaa asiakkaidensa käyttöön kasino- ja urheiluvedonlyöntialustan räätälöitynä sellaiseksi kuin asiakas sen tarvitsee. Finnplay toimii vain säännellyillä markkinoilla eli tällä hetkellä Alankomaiden, Liettuan, Viron, Ruotsin sekä Meksikon rahapelimarkkinoilla. Lisäksi sillä on toimilupa Maltalle ja Romaniaan. Joten ei yllätys, että se haluaa myös liittää Suomen rahapelimarkkinat tähän kokonaisuuteen, sillä nehän aukeavat vuoden 2027 alkuun mennessä.
Useita aiesopimuksia perustettu
Finnplay ottanut jälleen askelia kohti Suomen säänneltyjä markkinoita. Se on sopinut useita aiesopimuksia (Letters of Intent eli LOI) mahdollisten operaattoreiden kanssa. Tämä kertoo siitä, että kiinnostusta sen alustaa sekä vaatimustenmukaisuuteen keskittyviä ratkaisuja kohtaan on olemassa.
Yritys on itse ilmoittanut, että se aikoo hyödyntää 15 vuotista kokemustaan, jota se on saanut muun muassa Ruotsissa, Alankomaissa sekä Virossa antaakseen tukea operaattoreille, jotka ovat siirtymässä Suomen uuteen, tulevaan markkinaan.
Jaakko Soininen, Finnplayn toimitusjohtaja, onkin sanonut, että Suomessa toimiminen antaa mielenkiintoisen näkemyksen markkinoiden haasteista ja mahdollisuuksista. Heillä on nyt mahdollisuus hyödyntää paikallista osaamista, innovatiivisia ratkaisuja sekä sääntelytietoa suomalaisten toimijoiden tukemiseen.
Sertifioitu alusta
Finnplay on sertifioinut alustansa ISO 27001 -standardin mukaisesti ja se tarkoittaa, että sillä varmistetaan sekä tietoturva että säädöstenmukaisuus.
Lisäksi Finnplayn järjestelmiin on liitetty Mindway AI GameScanner -ratkaisu, jossa tekoäly tunnistaa mahdolliset pelaamiseen liittyvät riskit sekä parantaa pelaajien suoraa.
Lanseeraus on jo pitkällä ja osana sitä, Finnplay on kääntänyt verkkosivunsa myös suomeksi. Lisäksi se aikoo esitellä tarjontansa ICE Barcelona 2025 -tapahtumassa, joka järjestetään 20.-22 tammikuuta.
Millainen alusta Finnplaylla on?
Finnplayn Titan -alusta on niin sanottu PAM eli Player Account Management eli PAM -järjestelmä. Sen avulla integroidaan kaikki tarvittavat palvelut eli maksut, pelit, markkinoinnin, vastuullisen pelaamiseen, KYC:n, AML:n, liiketoimintatiedot sekä paljon muita tärkeitä työkaluja.
Teknologiapinonsa avulla Finnplay mahdollistaa sen, että kaikki toimii saumattomasti yhteen. Lisäksi toimijat hyötyvät siitä, että integroituja toimittajia on mukana paljon sekä siitä, että kaikkien komponenttien suorituskyky on yhdessä optimoitu.
Online casino Suomi jää odottamaan uutisia ICE Barcelonasta ja sen jälkeen odotamme malttamattomana, miltä Finnplayn tulevaisuus Suomen omilla markkinoilla näyttää.