Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala yhdessä MM–rallissa – Mitä vedonlyönti tarjoaa?

Janni Husse ja Jari Latvala

Jari-Matti Latvala, 40, ja Janni Hussi, 33, keräävät valtavaa kiinnostusta Jyväskylän MM-rallissa. Parivaljakko kilpailee Rally2-luokassa Toyotan ajokilla, ja kaksikon menestystä pidetään mahdollisena myös vedonlyöntimarkkinoilla. Latvalan 20. kotiralli on samalla juhlanäytös, ja Hussi jatkaa nousuaan kartanlukijana kovaan kansainväliseen seuraan.

Janni Hussi on toiminut karatanlukijana jo vuodesta 2022 lähtien, ja tavoitteet hänellä ovat sen suhteen kovat. Jotain kertoo naisesta, että näinkin lyhyellä kokemukslla hän pystyy kilpailemaan jo MM-rallissa, joka jää monelle ammattilaisellekin haaveeksi.

Kartturin tehtävä onkin hänen suurim haaveensa, jota kohti sisukas nainen on mennyt jo vuosia.

 Kotimainen rallikansa asettaa panoksia innokkaasti, ja parivaljakon sijoitusta palkintopallilla pidetään täysin realistisena

Miltä Janni Hussi on ehtinyt jo saavuttaa ralliuralla?

Janni Hussin ralliura alkoi yllättävällä tavalla vuonna 2022, kun hän päätyi kartturiksi Lahti Historic Rallyyn Sami Pajarin rinnalle. Alkuperäinen tempaus sai alkunsa radiossa heitetystä vitsistä, mutta pian Hussi innostui lajista tosissaan. Ensimmäisessä kisassaan hän saavutti heti luokkavoiton ja yleiskilpailun kolmannen sijan. Tulos oli vaikuttava debyyttikartturille, ja se sai Hussin jättämään radiohommat taakseen.

Vuoden 2023 aikana Hussi nousi nopeasti rallimaailmassa. Hän aloitti yhteistyön Lauri Joonan kanssa WRC2-luokassa ja osallistui koko kauden ajan MM-sarjaan. Portugalin osakilpailussa pari nousi palkintopallille sijoittumalla kolmanneksi, mikä oli Hussin ensimmäinen WRC-tason podium. Samana vuonna hän toimi myös kartturina Heikki Kovalaiselle ja osallistui useisiin kansainvälisiin kilpailuihin.

Vuonna 2025 Hussi teki uuden aluevaltauksen siirtymällä Historic EM -sarjaan yhdessä Jari-Matti Latvalan kanssa. Kaksikko on jo voittanut Rally Costa Bravan, joka on yksi Euroopan arvostetuimmista historiallisista ralleista. Lisäksi Hussi on päässyt osaksi Toyota Gazoo Racingin testitiimiä ja toimii turvanuotittajana WRC:n asfalttikisoissa.

Lyhyessä ajassa Janni Hussi on siis noussut nopeasti suomalaisen rallin huipulle. Hän on saavuttanut merkittäviä sijoituksia WRC2-luokassa, voittanut historiallisia kisoja ja tehnyt yhteistyötä alan suurimpien nimien kanssa. Hänen tavoitteensa on selvä: oppia parhailta ja tähdätä huipputasolle, mahdollisesti tulevaisuudessa jopa Rally1-luokkaan.

Millaisia kertoimia Hussile ja latvalalla tarjotaan?

Valitettavasti tällä hetkellä eivät vedonlyöntisivustot tarjoa kertoimia Hussille ja Latvalalle. Tämä johtuu siitä, että veikkaussivustot eivät ole listanneet  Jari‑Matti Latvalaa tai Janni Hussia voittajaehdokkaiden joukkoon.

WRC2‑luokassa Jyväskylän MM-rallissa. Vedonlyöntisivustot eivät ole listanneet kaksikkoa suosituimpien voittajaehdokkaiden joukkoon, sillä mielipidemittauksissa ja asiantuntijaraporteissa Oliver Solberg on nimetty ylivoimaiseksi suosikiksi 

Viimeisimmät artikkelit

Kuukauden suosikki

Jopa 2 000 € bonus ja 350 IK

Suosituimmat kasinot
Rullat Kasino logo
Rullat
jellona-casino-logo
Jellona
Klikki Kasino logo
Klikki