Presidentinvaalien vedonlyönti Suomessa

Oletko koskaan ajatellut, että presidentinvaaleissa voi myös yrittää pienimuotoista rikastumista? Pitää vain asettaa kohde oikein ja sieltä se pikkuvoitto voi tulla. Totuuden nimissä on sanottava, että ei se ihan noin suoraviivaista ole. Varsinkin toinen kierros on jokseenkin hankala, kun ehdokkaita on kaksi ja suosikilla on tietysti varsin alhainen kerroin. Eiköhän kaikesta huolimatta yhdessä katsota, millainen trilleri syntyy, kun vedonlyönnillä tehdään presidenttiä.

Presidentinvaalien vedonlyönti111

Miten tärkeää on presidentinvaalien vedonlyönti?

Presidentinvaalit Suomessa ovat varsin odotettu tapahtuma ja toisaalta myös mielenkiintoinen sekä tärkeä tapahtuma. Presidentti voi olla vallassa maksimissaan kaksi kautta peräkkäin ja sen jälkeen on valittava uusi. Joten sellaisia loputtomia Urho Kekkosen kausia ei siis ole tulossa.

Valittu presidentti on tavallisesti istunut kaksi kautta peräkkäin, sillä istuvan presidentin haastaminen on ollut vaikea tehtävä enkä oikein tiedä, onko kukaan edes pystynyt siihen tosissaan lähtemään. Toiselle kierrokselle on sentään jouduttu, mutta siinä vaiheessa tulos on ollut varsin selvä tai ainakin riittävän selvä.

Presidentinvaalien vedonlyönti onkin mielenkiintoista tässä vaiheessa, kun kumpikaan ehdokkaista ei ole istuva presidentti eli molemmat heistä lähtevät niin sanotusti tyhjältä pöydältä. Tässä vaiheessa vedonlyöntikin tuntuu ihan oikealta vedonlyönniltä, sillä molemmat ehdokkaat haastavat toisiaan täysillä. Nyt siis ollaan tärkeiden asioiden äärellä.

Mistä lähdetään liikkeelle?

Ensimmäinen kierros on jo käyty läpi ja presidentinvaalien vedonlyönti sai ratkottua tuloksen. Siinä suosikit Stubb ja Haavisto menivät suvereenisti toiselle kierrokselle, mutta Halla-aho teki varsin hyvää nousua näiden kahden imussa. Se oli oikeastaan mielenkiintoista, koska se lisäksi huomattavasti vaali-illan jännitystä.

Seuraavan kierroksen äänestys on jo sunnuntaina 11.2., joten nyt on aika ruveta spekuloimaan suuntaan tai toiseen. Ensimmäisellä kierroksella kuulemma osa äänestäjistä taktikoi ja se näkyi tuloksessa. Asia, jota aina itse ihmettelen, on hylätyt vaalilipukkeet. Miksi vaivautua äänestämään, jos oikeasti ei edes halua äänestää?

Joka tapauksessa Stubb ja Haavisto olivat ensimmäisen kierroksen jälkeen varsin lähellä toisiaan. Ero oli hyvin pieni ja molemmat joutuvat suhtautumaan asiaan varsin nöyrästi. Toisesta kierroksesta Haavistolla on jo kokemusta aikaisemminkin, sillä hän oli taistelussa Niinistöä vastaan vuonna 2012. Stubb puolestaan on ensimmäistä kertaa kamppailussa.

Osallistutko presidentinvaalien vedonlyöntiin?

Mielenkiintoinen yksityiskohta vedonlyönnin puolella on se, että Suomen presidentinvaalit ovat mukana todella harvassa paikassa. Meidän jonkin aikaa kestänyt etsintä paljasti vain pari betsauksen mukaan ottanutta kasinoa. Se on yllättävää, sillä moni  online casino tarjoaa betsausta.

Tarkoittaakohan tuo äskeinen sitä, että presidentinvaalien vedonlyönti ei kiinnosta Suomessa? Joka tapauksessa löytö ilahdutti meitä siinä määrin, että tutkailimme myös tarkemmin kertoimia toiselle kierrokselle. Kun tätä kirjoitan 6.2., niin Stubbin kerroin on 1.06 ja Haaviston 9.00. Jännittävää eikö totta?

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että Stubb on suosikki ja Haavisto on häviämässä nämäkin vaalit. Entä sitten, jos siinä käykin toisin eli Haavisto voittaa ja Stubb jää toiseksi? Silloin Haavistoa betsanneet voivat taputtaa käsiään, sillä vaalivoiton lisäksi tulee hiukan kolikoita myös vedonlyönnistä.

Ratkaisevia asioita presidentinvaalien vedonlyöntiin

Jos olet yhtään seurannut niin sanottuja vaaliväittelyjä, niin nehän ovat yllättävän tylsiä, koska ehdokkaat ovat olivat ensimmäisellä kierroksella varsin kohteliaita toisiaan kohtaan. Vasta vähän loppupuolella muutama ehdokas ärhäköityi, mutta mitään kovin herkullista debattia ei silloinkaan syntynyt.

Toisella kierroksella on kaksi tasavahvaa ehdokasta. He ovat tunteneet toisensa jo pitkään, vaikka eri puolueita edustavatkin. Kun presidentti valitaan, ei puoluekirjalla ole siinä vaiheessa mitään merkitystä. He ajattelevat yllättävän samalla tavalla ulko- sekä turvallisuuspolitiikasta. Eli millä ihmeen keinolla näihin kahteen saadaan eroa?

Stubb on rennon urheilullinen, kielitaitoinen sekä tehnyt uraansa myös ulkomailla. Myös Haavisto on luonut uraansa ulkomaisissa tehtävissä, joten hän ei jää tässä suhteessa lainkaan toiseksi. Mistä sitten ero näiden kahden välille on tehtävä? Mielenkiintoinen pikkuseikka on myös se, että molempien puolisot ovat ulkomaalaisia.

Parhaat vedonlyöntisivustot 2025 helmikuu

delete get-money cherries-couple casino down right-chevron arrow arrow-1 shield arrow-up star 🔄 star half star5 star5-wide 🎁 sort customer-service chosen slider sort-1 credit-cards-payment checkmark

Kannatuskyselyt ja -mittaukset

Vinkkejä voi aina etsiä erilaisista kannatuskyselyistä. Kuinka hyvin ne pitävät paikkansa lopputulokseen nähden, niin ehkä suuntaa antavasti, mutta ei kuitenkaan siihenkään varmasti. Lisäksi lopputulokseen vaikuttaa sekin, miten ensimmäisellä kierroksella muita ehdokkaita äänestäneet aikovat käyttäytyä toisella kierroksella.

Kiinnostaako toinen kierros yhtä paljon kuin ensimmäinen vai tuleeko osalle äänestäjistä päätelmä, että päättäköön toiset, minä olen äänestänyt jo kerran? Kuten jalkapallossa, täälläkin tuntuu vaikuttavan “päivän kunto” eli haluaako mennä äänestämään vai ei. Myös ehdokkaat itse väsyvät kahden viikon ponnistelujen jälkeen.

Jonkun kyselyn mukaan 8 % jättää kokonaan äänestämättä ja 2 % prosenttia ei vielä osaa sanoa. Eli kummaan ehdokkaan äänistä tämä on pois? Sitä onkin jo hieman vaikeampi sanoa. Kaiken tämän jälkeen voikin todeta, että presidentinvaalien vedonlyöntiin vaikuttaa todella moni asia.

Presidentinvaalien vedonlyönti pähkinänkuoressa

Lopputuloksena on todettava, että presidentinvaalien vedonlyönti on vielä mielenkiintoisempaa kuin itse vaali. Jokainen betsaaja haluaa olla varma voittaja, vaikka rahallisesti se ei kovin suuri olisikaan. Muuten, meiltä löydät parhaat suomalaiset vedonlyöntisivustot.

Minusta ei tule poliitikkoa eikä presidenttiä koskaan, joten helppohan tässä on asioita pyöritellä molempiin suuntiin eikä antaa mitään virallista vastausta, miten sinun pitäisi ensinnäkin äänestää ja toisekseen betsata. Mutta minä olen voittaja siinä vaiheessa, jos sinä olet tätä tarinaa jaksanut lukea tänne viimeisille riveille asti.

Tuletko kuitenkin seuraamaan vaalilähetystä kansallisille kanaville sunnuntaina? Siellä ainakin selviää lopputulokset molempiin taistoihin. Siinä vaiheessa, kun toinen ehdokkaista saa riittävästi ääniä, hän on voittaja. Sillä samalla sekunnilla ratkeaa myös vedonlyönti. Win-win tai sitten ei.

Viimeisimmät artikkelit

Kuukauden tulokas
Pelikioski logo
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia
Suosituimmat kasinot
taikawin -logo
Taikawin
Lumo Casino logo
Lumo Casino
chipz casino -logo
Chipz